SUOMUSSALMI-ROCK
20.-22.07.2012
SUOMUSSALMI ROCK JÄRJESTETÄÄN 20.-22.7.2012 TUTTUUN TAPAAN SCANDIC KIANNON KUOHUJEN ALUEELLA. NYT JO SEITSEMÄNNEN KERRAN, JOTEN KANNATTAA SAAPUA TAAS PAIKALLE TSEKKAAMAAN HYVÄÄ MEININKIÄ JA TAPAAMAAN KAVEREITA.
Viikonloppu aloitetaan Maitolaituri-Bluesilla, Lassilan pellolla. Ja Wanhan Kalevan Startti-klubilla.
Hotellin Klubeihin hankitaan nimekkäitä pääesiintyjiä, lisäksi ohjelmistoon otetaan mukaan mielenkiintoisia kokoonpanoja. 4 bändiä/ilta. Myöskin Karvahatun akustinen stake on vapaa kaikille halukkaille soittajille molempina iltoina.
Soivalaiva on mielenkiintoinen, ja haastava esiintymistila, siellä meno on aina hulvatonta. Ketkähän sinne pääsevätkään soittamaan ensikesänä. (kannattaa ilmoittautua ajoissa).
Ulkoilma-konserttiin mahtuu kaikki jotka vain haluavat päästä soittamaan.
NYT OLISI AIKA SOITELLA VANHAT BÄNDIKAVERIT KASAAN JA TREENATA NÄPÄKKÄ BIISINIPPU, JA SAAPUA ROKKIJUHLILLE ESITTÄMÄÄN SE TODELLA VASTANOTTAVALLE YLEISÖLLE.
Tiedoksi bändeille:
Suomussalmirock on rokkipitoinen viikonlopputapaaminen Kaikille
Suomussalmelaisille, täällä asuville ja täältä pois muuttaneille,
sekä heidän ystävilleen ja kavereilleen.
Soittamaan pääsevissä bändeissä on oltava vähintään yksi
entinen tai nykyinen Suomussalmelainen.Tästäkin säännöstä voidaan tinkiä jo hieman. Lisä teidoksi, bandeille ei makseta mitään, ainoastaan ruokaa ja juomaa on tarjolla. Ja tietenkin Laadukas PA-, ja Backline kalusto.
VIIME KESÄN JA EDELLISTEN VUOSIEN KUVIA LÖYDÄTTE ALLAOLEVISTA LINKEISTÄ
Laittakaa kommentteja, palautetta ja mielipiteitä Blogiin ja Vieraskirjaan. Uusia ideoitakin otetaan mielellään harkintaan.
http://kotisanomat.blogit.fi/
Tietoisku!
Muista lukea Kotisanomat.
HUOM BÄNDIT !, ilmoittautumisia otetaan jo
vastaan. Soittamaan tulevat lukekaa Pelttarin
Ossin loistavat ohjeet, löytyvät vieraskirjasta
Postia meille: suomussalmi.rock@pp.inet.fi
Tampereelta on kovassa nousussa metallibändi nimeltä BLACKSTAR HALO jonka meininki levyllä, videolla ja nettisivuilla on ERITTÄIN kansainvälistä. Tässä bändissähän kitaraa revittelee suomussalmelaisjuuret omaava Timo Eskelinen. Kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa !
www.blackstarhalo.com
Suomussalmelaisia bändejä voi katsella nyt myös YouTubessa
Lost & Bonkers
Synti-Samppa
Crimson Line
Free fall
Antinferno
Käydäänpä Teatteri Retikassa
http://www.teatteriretikka.net/index.html
http://www.youtube.com/watch?v=3mARTPiDSB4
OHJELMA 22.-23.7. 2011
Perjantai 22.7
Maitolaituribluussi Hiljaisella Kansalla klo 18.00
Kolme Kulmaa
Startti-Klubi Wanhan Kalevan majatalo klo.17.00-24.00
Aloitus-Klubi Hotelli Kiannon kuohut 22.7 klo 21.00
Liput: 10e Ennakkomyynti Hotellin respasta klo.19.00 alkaen
Salin lava:
Karvahatun akustinen lava:
Stake on vapaa kaikille halukkaille, soittajat ilmoittautuvat paikanpäällä.
Karaokea pääsee laulamaan kunhan jaksaa jonottaa, halukkaita varmaan riittää.
Ulkoilmakonsertti Hotellin piha-alue 23.7 klo. 13.00-18.00
-
Lauantaina päivällä Vaakunapubin edustalla on entiseen
tapaan IPEN KATUKARAOKE. Karaokelaulantaa keskellä kylää !
Soiva-laiva Rokkiristeily klo. 20.00-21.00
SS-Rock-Klubi Hotelli Kiannon Kuohut klo.21.00- 3.00
Liput: 10e Lippuja ennakkoon klo.18.00 Respasta.
Karvahatun akustinen lava:
Stake on vapaa kaikille halukkaille, soittajat ilmoittautuvat paikanpäällä.
Karaokea pääsee laulamaan kunhan jaksaa jonottaa, halukkaita varmaan riittää.
Järjestäjä pidättää itsellään oikeuden kaikenlaisiin muutoksiin ohjelman suhteen. Eikä kellään ole siihen minkäänlaisia oikeuksia valituksiin..